Omistaminen - omistajaohjaus- kansalaisystävällisyys

Yritysten omistajuuden merkitys on kasvanut yhä enemmän julkisuudessa käydyissä keskusteluissa. Erityisesti liiketalouden tukijat ovat punninneet omistajuutta ensisijaisesti laillisena ja/tai taloudellisena kysymyksenä.  Omistajuus tehtävänä on sitä työtä, jota omistaja tekee omistuskohteen hyväksi, ja jonka tekemisestä hän on vastuussa. Psykologinen ja sosiaalinen lähestymistapa omistajuustutkimuksiin on tullut toisten tieteidenalojen tutkijoilta.

Nykysuomen sanakirjan (2003) mukaan omistaa -verbiä käytetään ilmaisemaan subjektin ja objektin välistä possessiivista suhdetta: objekti on täysin subjektin oma ja objekti on (periaatteessa) rajoituksetta subjektin hallittavana.

Omistamiseen liittyvä kontrollioikeus kohdistuu omaisuuteen ja omaisuuden käyttöön. Yhtiön menestymisen näkökulmaa tarkasteltaessa on syytä nostaa esiin mielenkiintoinen termi: residuaalikontrolli.

Omistajuuden käsitettä lähestytään eri tieteenaloittain eri tavoin. Taloustieteen, yrittäjyyden, organisaatiokäyttäytymisen ja työsuhdeasioita tutkivien tahojen edustajat tunnistavat residuaalikontrollin ja siihen liittyvät kolme oikeutta: voitonjaon, taloudellisen tiedon saamisen ja omistajuuteen liittyvän päätöksenteon.

Omistamisen ja osakkeen omistamisen asemaa kuvaa kokolailla hyvin seuraava teksti (Kay & Silberston 1995): ”Kun kerron sinulle, että omistan talon, voin päätellä, että minä olen se, joka päättää, ketkä voivat käydä sisälle taloon tai asua siinä, ja kuka taas ei voi tehdä niin; minä määrittelen miten se sisustetaan, minulla on oikeus päättää siitä kokonaisuutena tai jostakin sen osasta, ja että, voin käyttää siitä saamani tuotot omaksi hyväkseni. Kun ostan osakkeet BT:sta (British Telecom), en nauti mistään edellä mainituista eduista suhteestani BT:iin, lukuun ottamatta, rajoitettua oikeuttani viimeksi mainittuun.”

Monks ja Minow (2004) erottelevat omistajan ja omistajuuden, sekä liittävät niiden väliseen suhteeseen neljä elementtiä:

  1. omistajalla on oikeus käyttää omaisuuttaan niin kuin haluaa

  2. omistajalla on oikeus säädellä, miten muut käyttävät hänen omaisuuttaan

  3. omistajalla on oikeus siirtää oikeuksia omaisuuteen millä ehdoin hän haluaa

  4. omistaja on velvollinen varmistamaan, että hänen omaisuutensa käyttäminen ei vahingoita muita.

Omistaminen on oikeuksien ja vastuiden kombinaatio suhteessa omaisuuteen. Suurin osa kompleksisuudesta tulee vastuiden puolelta, omistajuuden neljännestä elementistä ei ole tutkijoiden mielestä samanlaista yksimielisyyttä kuin, edellä mainituista, omistajuuden kolmesta ensimmäisestä elementistä on.

Se mikä on optimaalista omistajalle, ei usein ole optimaalista muulle yhteiskunnalle. Eli yrityksen politiikka, joka generoi suurimman osan hyvinvointia omistajalle, ei välttämättä ole samaa politiikkaa, joka generoi suurinta sosiaalista hyvinvointia. Omistajilla on erittäin tärkeä rooli niissä prosesseissa, joilla yritykselle eli omistamisen kohteelle luodaan lisäarvoa. Omistajaohjaus ei aina täytä kaikkia kansalaisystävyyden kriteereitä, mitä ne sitten lienevät kulloinkin?

Kansalaisystävällisyys on hyvin monijakoinen käsite. Terho Pursiainen on määritellyt kansalaisystävyyden seuraavasti: ”Kansalaisystävyys on sitä, että jokaisen on oman etunsa nimissä suosittava jokaisen toisen menestystä. Kuka tahtoisi, että yhtiö, josta hän itse omistaa osakkeita, menestyy huonosti. Kansalaisystävyyden ilmapiiri loisi verrattomat olot työnteolle ja yrittämiselle. Se olisi kansantalouden väkevin kilpailuetu kaikkiin toisiin kansantalouksiin verrattuna.”